
Olen Saila Sarre,
nelikymppinen, perheellinen koiraharrastaja.
Tässä kuvassa on -nyt jo edesmenneet koirani- ensimmäinen mittelini Rolex
(uros Thomdy Dom´s Quick Right),
sekä hovawartnarttu Mahigun.
Gierrat hovawartit jalostusnetissä
- Kasvattajan peruskurssi
- Kasvattajan jatkokurssi
- Kasvattajien koulutuspäivät
- Kehäsihteeri
- Tottelevaisuuskoulutusohjaaja
- Koirien elekieli
- Koirien aktivointi ja stressinsieto
- Koirien ensiapu
- Koirahieronta
- Monen monta palveluskoirien maastolaji- ja tottelevaisuuskurssia
- Lukukoiraohjaaja
Eri koiraharrastuslajeja olen harrastanut lähinnä kolmen hovawarttini kanssa. Monenlaista on tullut kokeiltua; agilitya, henkilöhakua, jopa suojeluakin. Kilpaillut olen PK-jäljellä, tokossa ja vepessä. Näyttelyissä olen kiertänyt lähinnä pohjoismaissa, meillä onkin monta kansainvälistä muotovaliota. Hovawarttien kanssa saavutimme ryhmäsijoituksiakin ja vuonna 2002 hovawarttien monisatalukuisessa erikoisnäyttelyssä meillä oli sekä paras kasvattajaryhmä, että paras jälkeläisryhmä.
Suurimpina saavutuksina koiraharrastuksessani pidän kuitenkin käyttötitteleitä, sillä ne ovat vaatineet pitkäjänteistä, vuosien mittaista yhteistyötä koiran kanssa.
- Kaksi Käyttövaliota palveluskoira jäljeltä, (kolmannellakin JK3-koulutustunnus)
- Tottelevaisuusvalio
- Vesipelastusvalio
Aktiivisten harrastusvuosien jälkeen nautin mitteleideni kanssa ihan vaan yhdessä olemisesta, ilman näyttelyjä kummempia tavoitteita. Varsin paljon
olen perehtynyt koirien luonneominaisuuksiin ja koulutukseen, uskon
sen vahvistavan minua kasvattajana myös seurakoirien parissa.
Vuolasvirta -palkinto minulle myönnettiin mittelspitzien kasvatuksesta v. 2018.

Omat erirotuiset koirani:

eurasier uros
C.I.B & POHJ & FI & SE & NO MVA
HeJW-17 HeW-18
Berryspitz Akraba
synt. 23.10.2016
Martti jäi meille meille asumaan (alunperin sijoitukseen), kun lainasin ystävältäni kolmikuista koiranpentua rapsuteltavaksi. Tarkoitus oli pitää sitä vain pari päivää sosiaalistumassa, mutta en sitten raaskinutkaan luopua siitä.
Martista on kasvanut mitä mainioin seurakoira ja perheenjäsen, aivan ihana otus.

hovawart narttu
C.I.B & POHJ & FI & SE & NO MVA,
V-12 VV-12, FI VPVA, BH JK3
Gierrat D´Mahigun
27.10.2004 - 21.3.2017

hovawart narttu
C.I.B & FI & NO MVA, JMV-98 V-01 -03, FI KVA, BH, JK3
Gierrat Ailigas
4.7.1997 - 28.3.2008

hovawart narttu
C.I.B & POHJ & FI & SE & NO MVA SEV-01 ,FIN TVA, FIN KVA JK3
5.12.1993 - 28.3.2004
Johka oli Suomen ensimmäinen (ja hyvin pitkään myös ainoa) kolmoisvalio hovawart.

suomenpystykorva uros
Ensimmäinen oma koirani ja loistava metsästyskaveri
Vekku 9.11.1983 - 31.8.1998
Vekun tytär
Tico 17.4.1988 - 11.8.1998